sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kutistemuovibambit


Oi, nämä bambit ovat niin suloisia, etten meinaa pysyä tuolissani!
Kutistemuovi on itselleni uusi tuttavuus ja koukussa ollaan vaikka kauhean innostunut en kotiuunissa sulattelusta ole. Mietityttää onko aihetta tutkittu tarpeeksi.  Jokainen voi miettiä muovin sulattamisen terveellisyyden kotiuunissa tai tarpeellisuuden.

Bambit piirsin kutistemuovin nurjalle puolelle lyijykynällä kotoa löytynyttä bambiheijastinta mukaillen ja leikkasin irti. Ripustusreiät tein paperireijittäjällä.
Pienet kukkahelmet tein kukan mallisella reijittäjällä ja niihinkin lisäsin ripustusreiät.  Erilaisia kangaskaavoja ja piparimuottejakin kokeilin muotoja etsiessäni. Mahdollisuuksia on monia ja taitavammat tietty piirtävät kuviot itse.

Kutistin työt uunissa ohjeen mukaan 170 asteessa kolme minuuttia. Kuvio kutistui reilusti yli puolet, ehkä noin 1/3 alkuperäisestä koosta. 
Valmiista kuvioista kokosin koruja ja avaimenperän. Korujahan ei voi olla koskaan liikaa ;) 

Ei kommentteja: